Jalkapallokortit apuna kasvatuksessa

Jokainen uhmaikäisten kanssa aikaansa viettänyt tietää sen tunteen kun ihan perus kielto ”EI” ei vain mene perille pieneen kovaan kuuppaan. Lapsen kanssa puuhaava aikuinen alkaa pikku hiljaa kuullostaa rikkinäiseltä levyltä: Älä ota, ei koske, älä huido, ei mene sinne… Sitten jos lapsi sattuu olemaan hieman enemmänkin tempperamenttinen tai vain kova päinen, tekee hän kolttosiaan aikuisen mantroista huolimatta. Muistan itse vielä eläväisesti ajan jolloin suunnilleen joka toinen sanani oli EI ja joka toinen ÄLÄ. Eikä sillä ollut mitään tehoa, sama olisi ollut laulaa lapselle virsiä swahiliksi. Tämä noidankehä kuitenkin loppui nopeasti, kun törmäsin netissä jalkapallon rangaistuskorttejen mukaan nimettyyn tekniikkaan reilu kaksi vuotta sitten. Tämän tekniikan myötä ymmärsin, että vanhemman auktoriteetti ei ole automaattinen, vaan se pitää ansaita niin hyvässä kuin pahassakin. Niinkuin pallopeleissäkin, myös elämässä tarvitaan pelisäännöt, sekä syy ja seuraamus suhteen opettelua.

En muista enää miltä nettisivulta Jalkapallokorttit -tekniikasta alkujaan luin, mutta muistan sen fiiliksen kun ajattelin, että vihdoin minulla oli jokin konkreettinen keino puuttua tyttäreni käytökseen. Tämän tekniikan avulla onnistuin nopeasti, mutta tehokkaasti luomaan meidän kodin pelikentälle säännöt ja ennenkaikkea rajat. Kiellot  ja komennot eivät olleet enää rikkinäisen levyn särinää. Nyt haluan jakaa tämän arvostamani tekniikan teidän kanssanne, jos siitä olisi jollekkulle yhtä suuri hyöty kuin meille on ollut.

Jalkapallokortit eli kaksi keltaista ja yksi punainen on todella helppo tekniikka. Siinä puututaan lapsen huonoon käytökseen konkreettisesti ja lapsen tajuisesti, minkä vuoksi se sopii mielelläni hyvin 2-3 vuotiaasta eteenpäin. Käytännössä tekniikka toimii näin:

1 . Keltainen kortti eli ensimmäinen varoitus. Lasta kehoitetaan lopettamaan huono käytös tai tekemään esimerkiksi jokin kotityö kuten omien jälkiensä siivous. Varsinkin kiellettäessä, laskeudutaan lapsen tasolle, sanotaan komento painokkaasti, mutta ei huudeta. Tarkoitus on, että lapsi ymmärtää, että nyt aikuisella on jotain tärkeää sanottavaa. Esimerkiksi:

”Lopeta tuo lelujen viskominen.”

Odota hetki ja anna lapsen tehdä päätös totteleeko hän. Jos lapsi lopettaa epätoivotun käytöksen, häntä kehutaan ja sanoitetaan mistä hänen käytöksessään aikuinen on nyt iloinen, mutta jos hän jatkaa epätoivottua käytöstä seuraa toinen kortti.

2 . Keltainen kortti eli toinen varoitus ja muistutus seurauksista, jos epätoivottu käytös ei lopu. Edelleenkään ei huudeta tai jankuteta, vaan asetutaan lapsen tasolle, puhutaan rauhallisella äänellä ja otetaan lapsen ikään ja rikkeeseen sopiva, TOTEUTETTAVISSA oleva seuraamus. Jos siis sanot heittäväsi lapsen lelut roskiin, sinä heität ne roskiin (ja ne myös silloin jää sinne roskikseen). Kannattaakin miettiä tarkkaan ja välttää liian rajuja uhkailuja, sillä lempilelun heittäminen roskiin jonkun loppujen lopuksi vähäisen teon vuoksi on julmaa. Seuraamuksen on oltava ymmärrettävä ja sellainen jonka takana voit seistä vielä seuraavanakin päivänä. Sillä on myös oltava alun lisäksi loppu eli kauanko seuraamus kestää.

”Minä pyysin sinua äsken lopettamaan lelujen viskomisen. Jos et lopeta sitä, minä laitan sinun viskomasi lelut arestiin viikoksi.” 

Taas odotetaan hetki ja katsotaan totteleeko lapsi. Jos tottelee, hän saa myönteistä palautetta, jos ei, otetaan viimeinen kortti.

Punainen kortti, eli aikuinen puuttuu tekemiseen ja antaa seuraamuksen. Nyt ollaan viimeisessä vaiheessa eli lapsi ei ole totellut aikuista ja on sanktioiden aika. Seuraavan vaiheen on tarkoitus kasvattaa aikuisen auktoriteettia, sen kanssa on siis oltava tarkkana. Ole siis rauhallinen, asetu lapsen tasolle, puhu rauhallisella äänellä ja TOTEUTA seuraamus. Tämä on erityisen tärkeää, sillä jos et hoida hommaa loppuun, sinun auktoriteettisi murenee entisestään.

”Minä pyysin sinua kahdesti lopettamaan lelujen viskomisen. Koska sinä, et lopettanut sitä, minä laitan nyt nämä lelut tuonne kaappiin arestiin viikoksi.”

Jos käytös loppuu, kehutaan, mutta seuraamus toteutuu silti. Tässä kohtaa mahdollisesti itkevää tai kiukkuavaa lasta ei säälitä. Sen sijaan jutellaan lapsen kanssa siitä, miten aikuista on uskottava ja miten vanhempi pyysi jo kahdesti lasta lopettamaan lelujen heittelyn. Lapsella oli siis kaksi mahdollisuutta muuttaa käytöstään, mutta hän ei tarttunut niihin ja nyt on seuraamus tästä toteutuu.

Jos käytös jatkuu eli lapsi jatkaa ei toivottua käytöstä edelleen, homma aloitetaan uudelleen ensimmäisestä keltaisesta kortista. Aluksi prosessin voi joutua toistamaan useamman kierroksen ennenkuin lapsi ymmärtää siirtyä muihin puuhiin. Toistaminen on kuitenkin sen arvoista, sillä jos vanhempi ei kasvata auktoriteettia vahvaan lapsen kanssa kun tämä on pieni, ei se mitenkään taianomaisesti ilmesty kun lapsi on isompi.

2016-ball-cute-163475.jpg
Photo is from Pexels

Itse olen sitä mieltä, että rajat ovat rakkautta, mutta kohtuus niissäkin on hyvä olla. En missään nimessä halua, että lapseni pelkää minua tai ahdistuu turhan tarkoista säännöistä. Vaadin kuitenkin tyttäreltäni käytöstapoja, kohtuullista siisteyttä ja tavaroiden ja elollisten olentojen kunnioitusta.

Tunteita tällä tekniikalla ei ole tarkoituskaan suitsia eli lasta ei käskytetä olemaan suuttumatta, itkemättä tai nauramatta. Tämä tekniikka puuttuu vain epätoivottuun käytökseen ja luo kotiin rajat sen suhteen mitä lapsi saa tehdä ja mitä ei. Ajan myötä Jalkapallokorttejen tarve vähenee lapsen oppiessa millaista käytöstä häneltä toivotaan ja vaikka uhmakkuus pahojen tekoon välillä heräisikin ei enää tarvitse jokaisella kerralla edetä punaiseen korttiin saakka.

Tsemppiä jokaiselle, joka tekniikkaa kokeilee. Tulkaa ihmeessä kertomaan, toimiko se 🙂

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Jalkapallokortit apuna kasvatuksessa

  1. Juurikin näin, rajoja ja rakkautta ja rakkautta ne rajatkin ovat. Meillä ei jalkapallokortit ole käytössä, mutta tämä uhkailu on kyllä. Jaksan aina miehellekin sanoa, että jos uskaat jollain on sen oltava joku toteuttamiskelpoinen juttu, muuten siitä ei ole mitään hyötyä ja itse asiassa koko homma vaan kääntyy vanhempaa vastaan.

    Meillä käytetään usein ”lasken kolmeen ja sitten..”. Eli ensin varotetaan ja kehoitetaan muuttamaan toimintaa. Toisenkin kerran varoitetaan ja kolmannella kerralla otan käyttöön tämän ”lasken kolmeen” -tekniikan. Esim. jos et nyt mene suihkuun ennen kuin olen laskenut kolmeen legot menevät arestiin kahdeksi päiväksi. Kertaakaan tällä tavalla ei ole tarvinnut uhkausta toteuttaa vaan viimeistään kun suustani tulee KAKSI alkaa lapsissa tapahtua. Toki tämäkin on sellainen asia, joka ei varmastikaan kaikkiin tehoa, sillä onhan ne lapsetkin erilaisia.

    Ps. päiväkodissa meillä käytetään liikennevaloja lapsen ohjaamiseen. He tekevät sen sanattomasti ja lapset tietävät heti että esim. ruokapöydässä pitää olla nätimmin, jos hoitaja tulee tuomaan just sun eteen punaisen lätkän.

    Tykkää

  2. Rajat on rakkautta. Tätä tapaa meillä aika lähellä käytetään. Ja todellakin pitää pitää se ona pää eikä päästää sitä itkevää lasta ihon alle, seuraamus on seuraamus tai täysin turhaa jos luovuttaa.

    Tykkää

  3. Meillä on vasta 2,5-vuotias, joten en tiedä, mitä on vielä edessä, mutta ainakin tähän saakka meillä on toiminut parhaiten asioiden muotoileminen positiiviseen muotoon. Esimerkiksi ”Ei saa juosta” sijasta sanon: ”Liiku kävellen”. Tarvittaessa selitän perään syyn, miksi haluan hänen toimivan niin. Toki kiireisenä tms. kieltoja tulee suusta helposti ja ne tosiaan kaikuvat välillä kuuroille korville (tai sitten innostavat vain entistä enemmän kiellettyyn asiaan). Meidän lapselle kieltoja paremmin toimiikin selitys, miten haluan hänen toimivan. Lisäksi minun pinnaa säästää se, ettei tule viljeltyä jatkuvasti kieltosanoja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s